SVÄV ja Lavastus- ja pukusuunnittelijat LP yhdistävät voimansa ja jakavat ensi vuonna Säde-palkinnot yhdessä.
Liittojen hallitukset kokevat tärkeäksi, että yhteistyötä teatterialan suunnittelijoiden kesken entisestään voimistetaan.
Säde-palkinto on vuosittain jaettava kunniapalkinto, jonka saajat SVÄV:n sekä LP:n hallitus valitsee jäsentensä ehdottamista ansioituneista suunnittelijoista.
Säde-palkinto -kategorioita on tästä lähtien viisi: lavastussuunnittelu, pukusuunnittelu, valosuunnittelu, videosuunnittelu ja äänisuunnittelu.
Palkinnon myöntäjät voivat halutessaan jakaa myös erikoispalkintoja ja kunniamainintoja. Säde-palkintoehdokkaat ja voittajat julkaistaan sadepalkinto.wordpress.com -sivustolla. Sivustolta löytyy ohjeet ehdokkaiden asettamiseksi sekä ehdokasasettelun säännöt.
Valo-, video- ja äänisuunnittelijoiden lisäksi voi palkinnon saajaksi siis ehdottaa nyt myös lavastus- ja pukusuunnittelijoita. Maineen ja kunnian lisäksi Säde-palkinto on kiertopalkinto. Eri palkintokategorioissa on omat uniikit palkintonsa.
LP:n hallitus järjestää jäsenistölleen Lavastussäde- ja Pukusäde -kiertopalkintojen suunnittelukilpailun vuoden 2020 aikana.
Ehdokkaita haetaan vuoden 2020 palkinnon saajiksi https://sadepalkinto.wordpress.com/
Sädepalkinnot 2020 jaetaan keväällä 2021 Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton järjestämässä Thalia-juhlassa.