Filosofian tohtori, vapaa tutkija ja taiteilija Raisa Foster kirjoitti artikkelin STST:n Liitos-lehteen 3/2018, jonka teemana on työhyvinvointi.
Tunnustuspalkinto pitkästä urasta, julkinen tunnustus hyvästä työstä kollegoiden edessä, työntekijän osaamisen tunnistaminen ja oma tunne siitä, että osaa. Mikään ei tunnu niin hyvältä kuin tulla hyväksytyksi ja arvostetuksi oman erityisen osaamisen kautta. Kestävä, kokonaisvaltainen työhyvinvointi syntyy – sekä yksittäisissä työntekijöissä että työyhteisöissä – tunnistamisen, tuntemisen ja tunnustuksen kautta.
Olen kehittänyt kasvatustieteiden alaan kuuluvasta väitöskirjatutkimuksestani (The Pedagogy of Recognition. Dancing Identity and Mutuality, Foster 2012) tunnustusperustaisen johtajuuden (engl. recognition-based leadership) käsitteen työelämän tarpeisiin. Tunnustusperustainen johtajuus sopii herätteleväksi näkökulmaksi niin perinteisen hierarkkisesti toimiviin teatteriyhteisöihin kuin tasa-arvoon pyrkiviin taiteilijakollektiiveihinkin.
Tunnustusperustaisen johtajuuden mallin on tarkoituksena keskittää huomiomme kolmeen eri näkökulmaan työympäristön kehittämisessä kestävämpään ja yhdenvertaisempaan suuntaan: Ensinnäkin yksittäisen työntekijän osaamisen tunnistaminen on sekä tehokkaan että hyvinvoivan työpaikan edellytys. Toiseksi sekä työntekijän että tiimin on tunnettava hallitsevansa työssä vaadittava osaaminen, mutta kohdattava myös sopivasti haasteita. Kolmanneksi vastavuoroinen tunnustus johtajan ja työntekijän välillä ruokkii innostunutta ja luovaa ilmapiiriä, joka kaikella todennäköisyydellä näkyy myös työn lopputuloksessa.
Parhaimmillaan tunnustusperustainen johtajuus voi luoda myös taiteenalan työntekijälle tunteen, että hän voi vaikuttaa työnsä sisältöön ja tekemisen tapoihin. Vaikutusmahdollisuuksien kasvaessa työntekijä sitoutuu työhönsä paremmin. Hän kokee olevansa merkityksellinen osa kokonaisuutta eikä vain esimerkiksi ohjaajan tai koreografin luoman tuotoksen väline. Avoin, salliva ja vastavuoroisesti tunnustusta antava luova työyhteisö tuottaa hyvinvointia jokaiselle yksilölle.
Työntekijän osaamisen tunnistaminen
Tunnustaminen, tunteminen ja tunnistaminen liittyvät suomen kielessä alkuperältään kiinteästi toisiinsa. Niinpä niiden nykykielen merkitykset kytkeytyvät usein myös luontevasti yhteen. Esimerkiksi ihmisen tunnustaminen vaatii ensin tämän tunnistamista ja tuntemista.
Yliopistojen aivovuodot ulkomaille, työvoiman ja työvoimatarpeen kohtaamattomuus sekä masennus- ja työuupumusepidemiat kertovat osaltaan ongelmasta, joka tuntuu toistuvan sekä valitettavan monilla suomalaisilla työpaikoilla että laajemminkin työvoimapolitiikassamme: työntekijöiden osaamista ei tunnisteta. Toisaalta suomalaisten nykytanssi- ja -sirkusryhmien kansainvälinen menestys on positiivinen esimerkki siitä, kuinka näissä ryhmissä toimivien eri taiteenlajien edustajien osaamista on hyödynnetty merkittävien kokonaistaideteosten – ja toimivien tuotantojen – luomisessa.
Paitsi kokonaistuotantojen suunnittelussa myös ohjausten ja koreografioiden luomisessa yksittäisten tanssijoiden ja sirkustaiteilijoiden erityisosaamisen tunnistaminen voi nostaa teoksen taiteellista tasoa. Yksilöllisen osaamisen tunnistaminen ja arvostaminen vaikuttaa myös työntekijöiden motivaatioon, kun he voivat tuoda taiteellisessa ilmaisussaan itsensä esiin parhaalla mahdollisella tavalla.
Oman osaamisen tunteminen
Tunnustusperustaisen johtajuusmallin omaksunut koreografi ja ohjaaja osaa tukea työntekijöitä heidän oman ammatillisen osaamisensa kehittämisessä ja esilletuomisessa. Tunnustusperustaisuus aktivoi parhaimmillaan koko työyhteisöä reflektoimaan omia kykyjään ja mahdollisuuksiaan ja tältä pohjalta asettamaan sopivia tavoitteita yhteiselle työskentelylle.
Itsetuntemus on kiinteästi sidoksissa palautteeseen, jota työntekijä saa muilta – esimieheltään ja vertaisiltaan. Kannustava, mutta realistinen, palaute auttaa tekijää kehittämään vahvuuksiaan eteenpäin. Sekä omia että toisten kykyjä, intressejä ja osaamista tunteva ja arvostava yksilö ymmärtää ihmisten erilaisuuden olevan rikkaus erityisesti luovassa työssä. Ryhmän moninainen osaaminen täydentää kokonaisuutta. Erilaisuuteen tulisikin suhtautua entistä enemmän jokaisella työpaikalla mahdollisuutena eikä suinkaan esteenä. Tämä näkemys voi muuttaa radikaalisti myös esimerkiksi sirkus- ja tanssinopettajan asennoitumista opettamisen tavoitteisiin.
Vastavuoroinen tunnustus
Sekä yksilöiden että ryhmien tasolla kamppailu tunnustuksesta leimaa keskeisesti ihmiselämää. Kykyjen väärin tunnistaminen tai kokonaan tunnustamatta jättäminen voi aiheuttaa ihmiselle kokemuksen – paitsi osaamisen, toisinaan myös koko persoonan – mitätöinnistä.
Jo varhaisessa vuorovaikutuksessa vauva hakee hyväksyntää kasvattajansa katseesta. Tanssitunnilla opettajan henkilökohtaiset korjaukset ovat merkki oppilaan olemassaolon tunnistamisesta ja tunnustamisesta. Roolityöt, apurahat ja palkinnot ovat tärkeitä julkisia tunnustuksia taiteilijoille. Erilaiset vähemmistöryhmät, kuten esimerkiksi seksuaali-, sukupuoli- ja vammaisryhmät, käyvät jatkuvasti taistoja saadakseen tunnustusta yhdenvertaisina kansalaisina – ja taiteilijoina.
Yksisuuntainen tunnustus ei riitä kestävän hyvinvoinnin tavoittelussa. Myös taiteiden alalla merkityksellisyys syntyy niin johtajalle kuin työntekijällekin kokemuksesta, että hän kuuluu suurempaan kokonaisuuteen ja että hänen työllään on väliä.
Vastavuoroista tunnustusta tulisi harjoittaa tietoisesti taiteen opetuksesta ja koulutuksesta lähtien. Pedagoginen tunnustus luo hyvän pohjan merkittäville oppimiskokemuksille. Taiteellisissa työryhmissä vastavuoroisuus tuottaa luovaa energiaa, jossa jokainen jäsen innostuu yhteisen asian äärellä. Taiteen tekijän ja kokijan välistä vastavuoroisuutta ei suinkaan tule unohtaa: yleisön kunnioittaminen ja taiteilijan työn arvostaminen on hyvä lähtökohta yhteiselle taiteelliselle dialogille.
Lopuksi
Osaamisen tunnistaminen ja, sekä omien että toisten kykyjen, tunteminen ovat edellytys vastavuoroiselle tunnustukselle. Tietoisesti tunnustusperustaista johtajuutta harjoittamalla niin taideopettaja, koreografi, ohjaaja kuin kuka tahansa muukin ryhmän johtaja voi synnyttää tilan, jossa paitsi osallistujien hyvinvointi lisääntyy myös luova tuottavuus ja taiteellinen taso potentiaalisesti paranevat. Loppukädessä ihmiset haluavat aina olla mukana toiminnassa, jonka he kokevat sekä itselleen merkitykselliseksi että tiedostavat sen myös sisältävän toisten hyvinvointiin positiivisesti vaikuttavia seikkoja.