STST lähestyi jäsenistöään tammikuun 2021 lopulla kartoittaakseen mahdollisesti joukosta löytyviä kuntavaaliehdokkaita. Liitos-lehteen yhteyttä ottaneille lähetettiin kolme kysymystä, joihin ehdokkaat muotoilivat tiiviit vastaukset. Vaikka kysymykset koskivatkin kulttuuripolitiikkaa, on taiteen ammattilaisten edustus kunnanvaltuustoissa tärkeää muistakin syistä. Eikä vähiten siksi, että kuntien järjestämät julkiset palvelut vaikuttavat suoraan alan pienituloisten ammattilaisten elämään.
Kuten kulttuuri, niin kulttuuripolitiikkakaan ei tapahdu tyhjiössä vaan näennäisesti toisiinsa liittymättömät kysymykset nivoutuvat vahvasti yhteen. Kulttuuripääkaupungiksi havittelevassa Oulussa kaupunginteatterin rahoitusta leikattiin 150 000€ vuodelle 2021. Valtuusto torppasi kaupunginhallituksen alkuperäisen esityksen puolen miljoonan leikkauksesta, mikä olisi vaikuttanut merkittävästi teatterin henkilökunnan määrään. Vähemmän henkilökuntaa tarkoittaa vähemmän ensi-iltoja ja esityksiä ylipäänsä. Kerrannaisvaikutukset näkyvät muualla, mm. kaupungin palvelualojen yritysten elinvoimaisuudessa. Vapaan kentän puolella Barker-teatteri Turussa on joutumassa pois toimitiloistaan kaupunkiympäristölautakunnan siunaaman asuntorakentamisen tieltä.
Kuntavaalien lähestyessä, vaalipaneeleissa kysytään hyväntahtoisen huolestuneesti miten kunnat voisivat tukea kulttuurisisältöjen tekijöitä. Lakia kuntien kulttuuritoiminnasta (166/2019) noudattamalla pääsee jo pitkälle.
- Miksi on tärkeää, että kunnanvaltuustossa on esittävien taiteiden ammattilaisia?
- Miten haluat vaikuttaa oman kuntasi kulttuuripolitiikkaan?
- Miten näet, että kuntasi voisi tukea esittävien taiteiden ammattilaisia?
Maija Karhunen, tanssija ja esiintyjä, Vasemmistoliitto, Helsinki
1. Moni puhuu taiteen ja kulttuurin puolesta kauniilla, mutta paljoakaan tarkoittamattomilla sanoilla. Tietämys tai kokemus asiasta on usein ohutta. Tarvitaan esittävien taiteiden ammattilaisia, jotka eivät unohda ja jotka osaavat tehdä tekoja esittävien taiteiden puolesta. He osaavat perustella taiteenalan merkitystä, toisaalta tuntevat alan osin puutteelliset rakenteet ja ovat kokeneet nahoissaan esimerkiksi koronan vaikutukset. He tietävät, kuinka elintärkeistä ja elinehtoisista päätöksistä esittävien taiteiden kohdalla on kyse.
2. Ei pihistelyä vaan enemmän rahaa taiteeseen ja kulttuuriin. Suomen rikkaimmalla kaupungilla on siihen varaa. Taideharrastus ja -opetus kaikkien lasten saataville riippumatta asuinkaupunginosasta, varallisuudesta, äidinkielestä tai toimintakyvystä. Helsingin väestö moninaistuu – varmistetaan, että kaikkien Helsingissä asuvien taiteilijoiden osaaminen saadaan käyttöön ja että kaikki kaupunkilaiset löytävät itseään puhuttelevia taiteen sisältöjä.
3. Lisää rahaa taiteilija-apurahoihin, avustuksiin taiteelle sekä tukeen ns. vapaan kentän ammattiryhmille. Lisää kohtuuhintaisia työtiloja. Taiteilijoita työsuhteisiin eri sektoreille.
Alli Mattila, kulttuurintutkimuksen maisteriopiskelija ja tanssija, Vasemmistoliitto, Outokumpu
1. Päätöksentekijöiden monimuotoisuus on rikkaus – monen erilaisen äänen kautta voimme keksiä rohkeita uudistuksia ja löytää ratkaisuja vaikeisiin ongelmiin. Taiteilijana ja opiskelijana ajattelen tuovani Outokummun kunnanvaltuustoon uutta tuulta ja luovaa ajattelua kiperiinkin kysymyksiin, jos tulen valituksi.
2. Monia oikeansuuntaisia avauksia on pantu Outokummussa jo käytäntöön; vanhan kaivoksen residenssi yhtenä hyvänä esimerkkinä tästä. Mielestäni paikallista kulttuurielämää olisi hyvä myös tukea vielä voimallisemmin mm. jakamalla avoimemmin tietoa mahdollisista kohtuuhintaisista työskentelytiloista kaupungin kiinteistöissä sekä satsaamalla myös kulttuuritapahtumaviestinnän suunnitteluun ja toteutukseen. Kulttuuriohjaajan työaikaa olisi mitä luultavimmin kasvatettava, jotta tämä olisi mahdollista.
3. Outokummussa on mm. laadukas tanssin koulutus ja ympärivuotinen, taiteilijalle maksuton residenssi, jotka tarjoavat esittävien taiteiden kentälle minusta raikasta ajattelun ja tekemisen avaruutta. Vielä pitäisi ratkaista, miten esittävien taiteiden ammattilaisia saataisiin asettumaan alueelle myös pidemmällä tähtäimellä kuin opintojen tai lyhyiden työperiodien ajaksi.
Sakari Männistö-Lister, sirkustaiteilija, Vasemmistoliitto, Joensuu
1. Esittävän taiteen ammattilainen on laaja käsite, esittäviä taiteita ajaudutaan tekemään hyvin eri lähtökohdista ja esittävän taiteen ammattilaisuus voi tarkoittaa lähes mitä työskentelyolosuhteita tahansa. Kunnat ovat myös erilaisia ja vaikeasti keskenään verrattavissa. Kunnanvaltuustoissa toivoisin olevan erilaisia ihmisiä, eri lähtökohdista ja eri aloilta. Uskon, että taide ja esittävät taiteet ovat valtavan tärkeä osa elämää, jokaisessa kunnassa. On tärkeää että taiteille ja taiteilijoille on tarjolla kylliksi mahdollisuuksia tehdä omaa työtään ja vaikuttaa työnsä kautta.
2. Pyrkisin edesauttamaan kunnan vapaan kentän toimijoiden, yhdistysten, järjestöjen ja kunnan kulttuuri-instituutioiden kohtaamista, sekä kunnan oman kulttuurituotannon ja vapaan kentän yhteistyötä. Yhteistyön avulla toivoisin, että taidetta olisi saavutettavissa koko kunnan alueelle, joka ikäryhmälle, pieniä kyliä myöten. Pyrkisin lisäämään taiteiden näkymistä varhaiskasvatuksessa ja nuorten elämässä.
3. Tutustumalla heihin henkilökohtaisesti. Kunta voisi kohdata vapaita ryhmiä ja valtion kulttuurilaitoksia, järjestöjä ja yksittäisiä freelancer -toimijoita, ei pelkästään isoissa virallisissa tapaamisissa, vaan suoralla kontaktilla. Pienemmissä, tai keskikokoisissakaan, kunnissa ei ole niin montaa esittävän taiteen ammattitoimijaa, etteikö heitä voisi nähdä ja kuulla minkälaisia asioita on työn alla ja mitä he kunnalta toivoisivat.
Mira Pesonen, tanssitaiteilija, tanssiterapeutti, Vihreät, Joensuu
1. Esittävän taiteen ammattilaiset ovat parhaita asiantuntijoita tuomaan ajankohtaisia näkemyksiä, tietoa ja sisältöjä taiteen ja kulttuurin kentältä kuntien kulttuuripolitiikkaan.
2. Haluan edistää taiteen ja kulttuurin integroitumista kiinteäksi osaksi kunnan eri toimialoja niin, että sillä on samalla kasvava ja vakiintuva vaikutus työllisyyteen taiteen ammattilaisille. Kulttuurin aseman vahvistamisella lisätään myös alueen veto- ja elinvoimaa. Kulttuurilla tulee olemaan tulevaisuudessa lisääntyvä merkitys kuntien hyvinvoinnin toimialoilla.
3. Mielestäni kunta voi tukea esittävän taiteen ammattilaisia palkkaamalla heitä eri toimialoille, joissa kulttuurilla on painoarvoa, kuten kasvatus ja koulutus, sekä terveyden- ja hyvinvoinnin sektoreille. Olisi rohkeaa ja pitkänäköistä osallistaa taiteen ammattikenttää myös uusille alueille kuntien toimintaa joissa kulttuuri ei aiemmin ole ollut mukana.
Kunnan tehtävänä on myös pyrkiä mahdollistamaan taiteilijoille asianmukaiset, hyvin saavutettavat, modernit ja eri taiteen alojen vaatimustasojen mukaiset harjoitus- ja esiintymistilat sekä ottaa heidät mukaan ”alojensa asiantuntijoina” jo suunnitteluprosessiin tällaisten tilojen kunnostus tai rakennus vaiheessa. Myös muissa kunnan kulttuurialaa koskevissa päätöksissä olisi ehdottoman tärkeää kuunnella taiteen- ja kulttuurin ammattikenttää ja heidän tarpeitaan. Nämä seikat vaikuttavat suoraan taiteilijoiden työhyvinvointiin ja takaavat osaltaan korkeatasoisen, paikallisen taiteen ja kulttuurin syntymisen, tarjonnan kunnissa, sekä ulkopuoliset vierailuesitykset alueilla.