Tanssitaiteilija Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Nykytanssin lehtori Mammu Rankanen kirjoitti artikkelin STST:n Liitos-lehteen 3/2018, jonka teemana on työhyvinvointi.
Tässä artikkelissa pohdin omasta näkökulmastani minkälaisia ovat tanssitaiteen opiskelijan tarvitsemat työelämätaidot, miten niitä opitaan sekä opetetaan Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Tanssin koulutusohjelmassa, ja kuinka ne mahdollisesti tukevat taiteilijan työhyvinvointia ammattikentällä. Pohdintani heijastelee kokemuksiani freelance-kentän tanssijana ja koreografina vuosina 1992–2009 sekä TeaKin nykytanssin lehtorina vuodesta 2009 lähtien.
TeaKin Tanssin koulutusohjelma pyrkii vastaamaan ja reagoimaan tanssin ammattikentän kehitykseen sekä tanssitaiteilijan työnkuvan muutoksiin. Kirjoitamme uudet opetussuunnitelmat viiden vuoden välein, jolloin opetuksen painotuksia ja sisältöjä pyritään päivittämään vastaamaan näitä muutoksia. Olen ollut osallisena näissä opetussuunnitelmaprosesseissa vuodesta 2009 lähtien ja keskittynyt erityisesti tanssin kandidaatin tutkinnon uudistuksiin yhdessä tanssin sekä koreografian koulutusohjelmien lehtoreiden ja professoreiden kanssa. Suurimpana linjausmuutoksena näen kandidaatintutkinnon tanssijan koulutusohjelman muuttamisen tanssin koulutusohjelmaksi sekä somaattisten menetelmien opintojen lisäyksen tärkeäksi osaksi kehollisten praktiikoiden kokonaisuutta. Myös koulutuksen sisältämät taiteelliset projektit ovat muuttuneet osittain prosessikeskeisiksi ja teemoittuneet eri fokuksiin kuten improvisaatio, liikelähtöinen koreografia, devising ja soveltava taide. Tanssin koulutusohjelma tukee monialaista tanssintekijyyttä sisältäen sekä esiintyjyyttä että koreografista taitoa tukevia opintoja. Koulutusohjelman painotuksen muutos vastaa tanssin ammattikentällä tapahtunutta muutosta. Koreografivetoisen company-tanssijan työt ovat vähentyneet ja tanssijan työnkuva on muuttunut kohti tanssintekijyyttä.
Muuttunut työnkuva on muuttanut myös työn haasteita ja siihen tarvittavia työelämätaitoja. Työn monialaisuus ja moninaisuus on rikkaus, mutta saattaa myös uuvuttaa. Yhtenä isona huolenaiheena näenkin opiskelijoiden sekä myös henkilökunnan väsymisen ja uupumisen, joka ulottuu laajana tämän päivän ilmiönä yhteiskuntaan ympärillemme. Nuorten loppuunpalamiset ja diagnosoidut mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet huomattavasti. Mitä kaikkea on tämän väsymisen takana ja mitä työkaluja tanssin koulutus siihen tarjoaa?
Itse löydän monia mahdollisia syitä väsymiseen, kuten sosiaalinen media, keskittymisen pirstaloituminen internetin jatkuvaan uutis- ja informaatiotulvaan, ruudun tuijottaminen yömyöhään, palautumispäivien laiminlyönti ehkä opiskelun ulkopuolella tehtyjen töiden vuoksi, huoli maapallon ilmastonmuutoksesta, sodista ja luonnon tuhoutumisesta, yksilöä korostavat ihanteet, jatkuva suorittaminen sekä monialaisuuden vaatimukset, alan taloudellinen ja työllistymisen epävarmuus, univaikeudet, levon puute, hermoston ylivirittyneisyys ja purkamaton stressi, vaikeus pysähtyä, ajan puute, riittämättömyyden tunne. Luetteloa voisi jatkaa loputtomiin. Mutta voisiko koulutus antaa opiskelijalle työkaluja tämänkaltaisiin haasteisiin?
Tanssin kandiopiskelijoilla on yhtenä opintokokonaisuutena kolmen opintopisteen suuruinen työelämätaidot-kurssi, joka keskittyy työn tuotannollisten ja rakenteellisten prosessien ymmärtämiseen sekä tanssitaiteilijan ammatin yhteiskunnallisen roolin ja oman työelämään sijoittumisen pohtimiseen. Tämä opintokokonaisuus tukee itsenäistä toimijuutta sekä edesauttaa työn organisoinnin ja hallinnan kykyä. Työn järjestämisen kyky on tärkeä taito kaiken multitaskauksen keskellä ja auttaa työssä jaksamiseen. Se ei kuitenkaan mielestäni yksistään anna työkaluja työhyvinvointiin. Sen lisäksi ajattelen opiskelijan itsetuntemusta, omien rajojen tunnistamista sekä itsereflektiokykyä tärkeinä työhyvinvointia tukevina työelämätaitoina. Taiteilijakoulutuksessa näitä kaikkia harjoitellaan sekä salissa että luentoluokissa kokonaisvaltaisesti. Itselleni lähempänä on salissa tapahtuva työskentely ja erityisesti somaattisen kehotyöskentelyn kautta syvenevä itsetuntemus ja reflektoinnin taito. Jotta voisin tietää miltä minusta tuntuu, täytyy minulla olla aikaa pysähtyä kuuntelemaan itseäni ja kehosta nousevaa informaatiota. Sitä kautta opin tunnistamaan tarpeitani lepoon ja pysähtymiseen sekä huomaamaan hermoston ylivirittyneisyyden. Somaattinen kehollinen työskentely juurruttaa ja tuo fokusta kehotietoisuuden äärelle. Se edesauttaa omien rajojen tuntemusta ja niiden kunnioittamista sekä reflektiokykyä. Se antaa tilaa havaitsemiseen. Omien rajojen tunnistaminen ja rajaamisen taito tuntuvat tärkeiltä kyvyiltä moninaisessa työnkuvassa.
TeKissa tanssinopiskelijat opiskelevat somaattisten menetelmien opinnoissa vierailevan tuntiopettajan Raisa Vennamon opettamaa Feldenkrais -menetelmää, yliopistonlehtori Soile Lahdenperän ohjauksessa Alexander-tekniikkaa sekä minun opettamaa joogaa. Jokainen opiskelija saa vuosittain ryhmäopetuksen lisäksi yksityistunteja sekä Alexander-tekniikasta että Feldenkrais -menetelmästä. Hiljainen työskentely ja pysähtyminen ei ole aina helppoa nuorille dynaamisille opiskelijoille, mutta tuo parhaimmillaan syvyyttä ja fokusta myös muunlaiseen toimintaan.
Toisena tärkeänä työelämätaitona nostaisin esiin vuorovaikutustaidot ja yhteisöllisyyden. Hyvä sosiaalinen verkosto toimii vahvana tukena freelance-taiteilijoille. Hyvän vuorovaikutuksen ajattelen olevan tukeva, yksilöä kunnioittava, moninainen ja dialoginen. Opettajien palautteen ja mentoroinnin lisäksi vertaistuki on tärkeää opiskelijoille. Tanssin opiskelijat opiskelevat kandivuotensa pääsääntöisesti vuosikurssinsa muodostamassa ryhmässä. He verkostoituvat myös eri koulutusohjelmien rajat ylittävissä opinnoissa muiden esittävän taiteen alojen opiskelijoiden kanssa. Usein opiskeluaikana syntyneet yhteistyökuviot jatkuvat opintojen jälkeen kentällä. Vuorovaikutustaitoja opitaan juuri erilaisissa ryhmätyötilanteissa ja opintoihin liittyvissä keskusteluissa. Joihinkin opintokokonaisuuksiin sisältyy ryhmädynamiikan opintoja. Näiden lisäksi TeaKin opiskelijoilla on mahdollisuus osallistua kummitoimintaan pyytämällä itselleen kummi oman taiteenalansa ammattikentältä. Opiskelija ja kummi sopivat keskenään kummisuhteensa pelisäännöt ja tapaamiset, joita voivat olla esim. keskustelut, toisen esitysten ja harjoitusten seuraaminen jne. Kummitoiminnan tarkoitus on tukea sekä liudentaa rakoa TeaKissa opiskelun ja ammattikentälle siirtymisen välillä sekä luoda yhteisöllisyyttä koulun ja kentän välillä. Kummitoiminnasta puuttuu opettaja–oppilas-hierarkia. Se on vapaaehtoista ja muodostuu jokaisella kummi–opiskelija-parilla omannäköiseksi dialogiksi ilman opettajien puuttumista asiaan.
Jos mietin omia freelance-vuosiani tanssitaiteilijana, niin työn sirpaleisuuden yli kantavia voimia ovat olleet mahtavien kollegojen tuki, somaattisten sekä itämaisten kehomielipraktiikoiden käyttäminen sekä työn merkityksellisyyden tunnistaminen. Se, minkä siinä koin merkitykselliseksi on muuntunut ja kehittynyt vuosien myötä, mutta antanut vahvan motivaation työn tekemiselle ja epämääräisyyden sietämiselle. Merkityksen löytyminen oman itsen ulkopuolelta suhteessa ympäröivään maailmaan ja aikaan syvensi kutsumusta tehdä työtä tanssitaiteilijana ja edelleen tanssitaiteen opettajana eräänä kiitollisena lenkkinä menneen ja tulevan välillä.