COVID-19 -kriisi on horjuttanut kaikkia elämänalueita, vaikuttanut globaaliin talouteen ja saanut elämäämme määrittävän talousjärjestelmän huojumaan. Pandemia on pysäyttänyt maailmankoneen kuin seinään ja poikkeuksetta vaikuttanut henkilökohtaiseen-, perhe- ja työelämäämme. Näen maailmanlaajuisen kriisin johtaneen tilanteeseen, jossa valtaosaa maailman väestöstä koskeva elämän prekaarius tulee näkyväksi.
Työehtosopimuksen puuttuminen hankaloittaa lain soveltamista entisestään jo valmiiksi epäselvässä tilanteessa.
Kriisit ovat kulttuurityöläisille tuttuja. Sekä taiteilijat että teknikot ovat poikkeuksellisen taitavia selviytymään epäsäännöllisten tulojen varassa. Espanjan kulttuurisektoria kohdanneen shokin seurauksena on käynyt selväksi, että kaikilla ei ole yhtäläistä pääsyä sosiaaliturvan tai toimialalle kohdistettujen avustusten piiriin, jotka molemmat ovat ensiarvoisen tärkeitä työskentelyn ollessa kokoontumisrajoitusten vuoksi mahdotonta.
Teknikoiden ammattijärjestöt ovat jo pidemmän aikaa seuranneet työelämän kehitystä alalla havaiten epäasiallisuuksia työsuhteiden solmimisessa. Alan heikko sääntely yhdistettynä tiedon heikkoon saatavuuteen ja suoranaiseen puutteeseen, tuottaa työntekijöihin suoraan vaikuttavia epäasiallisia ja laittomia olosuhteita.
Työsuhteiden solmimisen ja työn tekemisen reunaehtojen kontekstualisoimiseksi Espanjassa voidaan todeta sopimusmalleja olevan kaksi: kaupallinen- eli ostopalvelusopimus sekä työsopimus.
Kaupallinen/ostopalvelusopimus: sopimus solmitaan kahden tasavertaisen oikeushenkilön välille. Tässä sopimustyypissä ostetaan palvelua alihankkijalta, joka voi tehdä työn itse tai teettää sen kolmannella osapuolella. Työn hinnasta sovitaan etukäteen ja maksu suoritetaan laskua vastaan, jonka mukaan työn suorittajan verovelvoite määräytyy. Sopimustyyppiä säätelee siviili- ja kauppaoikeuslaki. (Espanjalaisessa järjestelmässä ”persona jurídica autónoma” vertautuu suomalaiseen toiminimiyrittäjään. Autónomon statukseen liittyy sosiaaliturvamaksuihin ja työnantajakuluihin rinnastuva kuukausittainen maksu jonka perusteena on odotettavissa oleva tulo. Maksun suuruus vaihtelee ollen minimissään 286,1€/kk, joka täytyy maksaa myös tulottomina kuukausina.)
Työsopimus: hierarkkinen sopimus jossa työntekijä työskentelee työnantajan alaisuudessa. Työstä maksetaan palkkaa, jonka määrää säätelee alan työehtosopimus (mikäli sellainen on). Työnantaja suorittaa palkkaan suhteutetut työnantajamaksut ja työntekijä maksaa palkastaan veroa. Sopimustyyppiä säätelee työntekijöitä koskeva laki (Estatuto de los Trabajadores), työehtosopimukset sekä sosiaaliturvajärjestelmä.
Kulttuurialalla n. 50% sopimuksista solmitaan kaupallisina/ostopalvelusopimuksina.
Kaikkien Espanjassa solmittujen työsopimusten on noudatettava työntekijöitä koskevaa lakia. Eri toimialoilla voi olla alaa sääteleviä työehtosopimuksia, joiden tehtävä on parantaa työntekijöiden asemaa suhteessa lain määrittelemään minimiin. Laki määrittelee työntekijöiden oikeudet ja velvollisuudet, taaten turvalliset ja asianmukaiset olosuhteet ammatin harjoittamiselle. Esim. lain mukainen viikkotyöaika on enintään 40h ja ylityöstä maksetaan erillinen rahapalkka tai se korvataan lepoaikana. Lisäksi laki määrittelee minimipalkan, joka nousi vuoden 2019 lopussa 950€/kk (brutto) oltuaan aiemmin 650€/kk (brutto).
Työntekijöitä koskeva laki on suhteessa Sosiaaliturvaviranomaisen (Seguridad Social) säännöstöön. Ko. viranomainen huolehtii väestön toimeentulosta etuuksien muodossa esim. sairauden kohdatessa, työttömyyden vuoksi ja eläköitymisen jälkeen.
Etuudet rahoitetaan työntekijöiden ja työnantajien maksamilla sosiaaliturvamaksuilla. Maksun suuruus riippuu työntekijän toimialasta. Suurinta osaa työntekijöistä koskee yleinen järjestelmä, mutta esimerkiksi kaivostyöläisillä ja ahtaajilla on omat sopimuksensa. Mitä tulee kulttuurityöläisiin, työntekijöitä koskeva lainsäädäntö ei tunnista heitä omaksi ryhmäkseen. Sen sijaan laki nimeää taiteilijat, jotka se määrittelee ”erityisiksi työntekijöiksi” (trabajador por cuenta ajena especial).
Vuonna 1985 tuli voimaan erityinen taiteilijoita koskeva laki, jonka seurauksena sosiaaliturvajärjestelmässä on oma lokeronsa taiteilijoille, härkätaistelijoille ja urheilijoille (Régimen de la Seguridad Social de artistas, toreros y deportistas). Tämä säännöstö määrittelee sosiaaliturvamaksujen määrän ja niistä kertyvät etuudet ko. ammattiryhmille. Erityisen merkittävää on, että säännöstö tunnistaa näille ammateille tyypillisen työn katkonaisen luonteen. Nimensä mukaisesti säännöstö suojelee vain mainittuja ammattiryhmiä eikä se koske samoissa olosuhteissa työskenteleviä teknikoita.
Vuonna 2009 Sosiaaliturvaviranomainen teetti sisäisen selvityksen, jonka löydöksissä teknikot vertautuvat työolosuhteiltaan taiteilijoihin. Selvitys sisällyttää teknikot mainittuun taiteilijoita, urheilijoita ja härkätaistelijoita koskevaan säännöstöön, jonka nimeen olisi syytä lisätä muotoilu ”ja niihin liittyvät ammatit” (“y de profesiones conexas”) . Mutta koska lainsäädäntö ei ole selkeä eikä yksiselitteinen, niin todellisuudessa noin puolet teknikoista solmivat kaupallisia/ostopalvelusopimuksia ja toinen puolikas työsopimuksia, joista vain häviävän pieni osa noudattaa katkonaisen työn tunnistavaa säännöstöä vaikka se olisi työntekijöiden etu.
Sosiaaliturvaviranomaisen teettämä selvitys vahvistaa teknikoiden olevan painavasta syystä halukkaita työskentelemään ko. säännöstön alaisilla sopimuksilla. Valitettavasti tämänhetkinen todellisuus on, että sen lisäksi ettei säännöstön alaisia työsopimuksia juurikaan solmita, alalla ei myöskään ole yleissitovaa työehtosopimusta, joka määrittelisi toimialalle tyypillisen työn, työehdot ja joka sisältäisi palkkataulukon. Audiovisuaalisen alan teknikoilla on työehtosopimus palkkataulukoineen (kulttuurialan sisäiset jakolinjat ovat turhauttavia). Työehtosopimuksen puuttuminen hankaloittaa lain soveltamista entisestään jo valmiiksi epäselvässä tilanteessa. (Haluan ajatella ettei yksikään tuotantotaho tai yritys tee pahaa tahallaan.)
Yksinyrittäjillä ei määritelmällisesti ole oikeutta tulla kohdelluiksi toimialaa sitovan työehtosopimuksen määräämällä tavalla, eivätkä työntekijöitä koskeva, lain määrittelemä minimisuoja ja oikeudet koske heitä.
Palatakseni sosiaaliturvamaksuihin ja etuuksiin: on otettava huomioon, että taiteilijoita koskeva säännöstö pyrkii osaltaan vastaamaan toimeentulon tarpeisiin, jotka ovat seurausta työn katkonaisesta luonteesta. Kulttuurialan työntekijöinä teknikoille on tyypillistä työskennellä lyhytkestoisissa määräaikaisissa työsuhteissa. On myös tavallista, että teknikon työmarkkinastatus ja/tai sopimustyyppi vaihtelee yhden päivän sisällä, mikäli hän tekee työtä usealle työnantajalle. Normaali tulonmuodostus koostuu harjoituksista, matkakorvauksista ja päivärahoista, jotka joskus maksetaan samassa köntässä keikkapalkkion kanssa.
Työmarkkinastatuksemme ja kuulumisemme sosiaaliturvan piiriin eivät ole yhtäläiset ”normaalin” työntekijän kanssa, jonka vuoksi maksamme vähemmän sosiaaliturvamaksuja vuoden aikana (silloin, kun työskentelemme työsuhteessa). Tämän vuoksi taiteilijoita koskeva säännöstö sisältää erityisen taulukon, jonka perusteella oikeutta rahallisiin etuuksiin korjateen perustuen ansaittuun tuloon, työpäivien vähyydestä riippumatta. Tavallisesti tämä tarkoittaa esim. työttömyysetuuden edellytyksenä olevien työpäivien laskemista hakijalle edullisella tavalla, johtuen siitä, että kerralla maksetun palkkion määrä ylittää laskennallisen päiväpalkan maksimin, joka määritellään kaikkia työntekijöitä koskevassa säännöstössä.
Työttömyysturvan ehdot ovat samat kaikissa säännöstöissä ja etuuden määrä määrittyy tehtyjen työpäivien ja niistä saadun palkan mukaan (vrt. työssäoloehto). Hakija on oikeutettu neljään kuukauteen työttömyysetuutta mikäli sitä edeltää kokonainen työvuosi. Etuuden määrä lasketaan hakemusta edeltävien 6 kk:n tulojen mukaan. Kulttuurialan työntekijöiden, joiden työsuhteita koskee kaikkia työntekijöitä koskeva säännöstö, on hyvin vaikea täyttää etuuden saamiseksi vaadittu työssäoloehto. Nyt kriisin keskellä, joka estää meitä tekemästä työtämme, työttömyysetuus olisi monelle meistä ainoa tulo.
Kuten mainitsin aiemmin, kulttuurialalla n. 50% sopimuksista solmitaan kaupallisina/ostopalvelusopimuksina. Näin ollen omaan laskuunsa työskentelevät yksinyrittäjät maksavat omat sosiaaliturvamaksunsa ja kattavat työstä välillisesti aiheutuvat kulut kuten vakuutukset. Usein jää vähemmälle huomiolle, että yksinyrittäjien tulosta osa olisi voitava allokoida loma- ja lepoaikoihin.
Yksinyrittäjille pääsy työttömyysturvan piiriin on vielä tavallistakin vaikeampaa. Vaatimuksena on toiminnan lakkauttaminen ja 12 kk:n tuloton tai laskeneiden tulojen jakso. Tämän jakson aikana he ovat kuitenkin velvoitettuja maksamaan Autónomo-statuksestaan. Käynnissä olevassa kriisissä tämä tarkoittaa, että oikeutta työttömyysetuuteen poikkeustilan julistamispäivästä alkaen ei yksinkertaisesti ole. Poikkeustila kuitenkin aiheutti sen, etteivät kulttuurialan yksinyrittäjät voi harjoittaa ammattiaan. Hallitus on pyrkinyt paikkaamaan tilannetta yksinyrittäjille suunnatun taloudellisen tuen kautta, mutta tuen määrä on ollut riittämätön ja saavutettavuus huono (kuten aina, puutteet tiedoissa ja viestinnässä ovat vaikeuttaneet tilannetta).
En uskalla arvata kuinka suuri osa toimialalla kaupallisilla/ostopalvelusopimuksilla työskentelevistä henkilöistä on yrittäjä vain nimellisesti, ns. ”falso autónomo”. Tämä on tilanne johon kukaan ei hakeudu vapaaehtoisesti. Falso autónomo on henkilö, joka toimii yksinyrittäjänä ja alihankkijana, mutta jonka työtä johdetaan ja säännellään kuin hän olisi työsuhteessa. Tässä positiossa puuttuvat sekä työsuhteen antama turva että yrittäjyyden edut, kuten oikeus päättää omasta työstään. Yleisintä on, että yksityinen sektori pakottaa tekijät toimimaan yksinyrittäjinä vähentääkseen henkilöstökustannuksiaan (ajattelen edelleen ettei tähän liity pahaa tahtoa). Toimintatapa yleistyi vuoden 2008 finanssikriisin seurauksena näyttäytyen kriisistä selviytymisen keinona. Nimellisen yrittäjyyden tilanne on lainvastainen, sillä siinä kierretään sosiaaliturvamaksuja. Tämä puolestaan johtaa välillisesti esim. eläkevarojen pienenemiseen. Yksinyrittäjillä ei määritelmällisesti ole oikeutta tulla kohdelluiksi toimialaa sitovan työehtosopimuksen määräämällä tavalla, eivätkä työntekijöitä koskeva, lain määrittelemä minimisuoja ja oikeudet koske heitä.
Nykyinen tilanne ei herätä toivoa (pahoittelen pessimismiäni). Uskon kuitenkin, että yhä useampi työntekijä on tietoinen vakiintuneen sopimuskäytännön kyseenalaisuudesta. Tuleeko laki sovelletuksi oikein ”uudessa normaalissa”?
Artikkeli on julkaistu STST:n Liitos-lehdessä 3/2020.
Espanjasta kääntänyt Anna Koskela. Suluissa normaalilla kirjasimella kirjoittajan kommentit, suluissa kursiivilla kääntäjän huomiot